Loppurutistus on käynnistynyt Proakatemialla yrittäjyyden- ja tiimijohtamisen opiskeluiden parissa. Me Massivelaiset valmistumme jouluna tradenomeiksi. Vaikka valmistuminen siintääkin jo jokaisella silmissä, tulee sitä ennen tehdä yksi ”pikku” juttu. Nimittäin opinnäytetyö. Olemme sopineet tiimimme kanssa, että opinnäytetyö on jokaisella valmiina kevään 2018 aikana. Inhoan jättää asioita viime tippaan, joten deadline on kannustanut minua aloittamaan ajoissa.

 

Teen opinnäytetyön yhdessä ystäväni kanssa. Etuna yhdessä tekemisessä on se, että tunnemme toisemme hyvin ja olemme aiemminkin tehneet töitä yhdessä. Tiedämme siis toistemme toimintatavat jo entuudestaan. Päätimme, että opinnäytetyön aihe tulee olla meitä molempia kiinnostava ja hyödyttävä. Opinnäytetyöstä tulee oma luomuksemme, ikään kuin liiketoimintasuunnitelma.

 

Opinnäytetyön säännöllinen tekeminen on onnistunut hyvin, koska olemme aikatauluttaneet jokaiselle viikolle aikaa opinnäytetyön tekoon. Lisäksi olemme suunnitelleet etukäteen aihealueet, joista kirjoitamme tiettyinä päivinä. Allekirjoitan sen, että myös opinnäytetyötä tehdessä pätee vanha viisaus – hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty!

 

Itse projektimme suunnittelu ja luominen on minulle mielekästä, mutta teoriatiedon kerääminen on tuntunut vaikealta. En ole koskaan lukenut paljoa kirjoja ja opin asioita paremmin käytännössä. Olenkin joutunut tosissani tsemppaamaan lukemisen kanssa. Yllättävän paljon aikaa on uponnut opinnäytetyön rakenteen suunnitteluun ja siihen, että sisällössä pysyy punainen lanka.

 

On suunniteltu, että opinnäytetyö hiotaan viimeisen päälle loppuun asti, jotta pääsemme myöskin toteuttamaan sen käytännössä. Vastaan on kuitenkin tullut aiheen rajaus. Jokaista aihetta voisi käsitellä loputtomasti ja itse pienenä perfektionistina haluaisin huomioida jokaisen näkökulman. Opinnäytetyötä tehdessä olen kuitenkin huomannut, että se ei ole mahdollista. On pakko ottaa rennommin. Opinnäytetyö voi olla laadukas, vaikka se ei ole täydellinen.

 

Opinnäytetyötä aloittaessa tulee pohtia kenelle teet työtä ja miksi, mitä odotuksia siihen kohdistuu, mikä on olennaista ja mitä sen teosta voi saada, kannattaako työhön panostaa ja kuinka paljon?

 

Itselleni tärkeintä on, että olen tyytyväinen omaan luomukseemme, koska teemme sen itsellemme. Toki kuuntelemme ohjaajamme odotuksia ja neuvoja, koska tavoitteena on myöskin hyvä arvosana. Kaikki mitä teet, teet itsellesi, arvokkain palkinto tehdystä työtä taitaakin lopulta olla oppiminen.

 

 

Lähde: https://vinkei.fi/2015/07/25/taydellinen/